Blogia en ole ehtinyt päivittämään, sillä päivät ovat menneet uudenlaista arkea kahden lapsen kanssa opetellessa. Pääsääntöisesti kaikki on sujunut ihan hyvin, esikko tykkää kyllä kovasti pikkuveljestä ja auttaa hoitamisessa ja jakaa suukkoja, mutta toki välillä mustasukkaisuus iskee ja kiukkua riittää. Onneksi kiukku kuitenkin menee aina ohi, esikoinen on sangen räiskyvä neiti eikä kuulu myöskään maan hiljaisiin - joten osansa kiukusta saa tuta myös naapurusto... Peikkopoika syö ja nukkuu, kuten asiaan kuuluu tässä vaiheessa ja on ainakin toistaiseksi ollut perin helppohoitoinen poika. Tarkasti hereillä ollessa katselee ympärilleen ja tänään saatiin ensimmäiset hymyt :-)
Elämässä ilo ja suru kulkevat usein hyvin lähekkäin, niin myös meillä (ja tässä toinen syy hiljaiseloon): 14.11.2009 saattelin rakkaan koirakaverin autuaammille metsästysmaille.
Kuvassa Kikka vuodelta 2005 eli 8-vuotiaana, Kikka olisi täyttänyt maaliskuussa jo 13-vuotta ja ehti siis pitkän ja hyvän elämän elää, vaan ikävä ja suru on kova. Kikka oli vielä ihka ensimmäinen oma koirani. Kikalta löytyi pahanlaatuinen kasvain, röntgenkuvissa näkyi useita etäpesäkkeitä keuhkoissa (näille ei ollut mitään tehtävissä) joten vaihtoehdoksi jäi eutanasia.
Tässä vielä molemmat koiruudet kanssani, taitaa tämäkin kuva olla vuodelta 2005. Onneksi siis toinen koiruus on vielä elämää ihastuttamassa, Peppikin tosin täyttää alkuvuodesta jo 10-vuotta, eli ei ole sekään mikään nuorukainen enää.Tänään tosin kotiin tullessani en ollut kovinkaan ihastunut, Peppi oli jostain syystä saanut päähänsä tuhota eteisessä olleet kaksi muovista lankalaatikkoa - langat eivät tosin kovasti tuhoamisoperaatiossa kärsineet, mutta muovilootat oli pureskeltu atomeiksi. Harmi etten tullut ottaneeksi kuvaa tihutyöstä, Peppi ei ole edes pentuna moisia tihutöitä harrastanut (toisin kuin Kikka joka muistaakseni tuhosi useammankin kenkäparin muun muassa), Peppi on enemmänkin kunnostautunut ruoan rosvouksen saralla (siskon luona hoidossa ollessa taisi kerran hirvipaisti kadota parempiin suihin...) mahtaneko reagoida tällä tavoin kaverin lähtöön?
Ja jotta ei tämänkertainen postaus menisi ihan ohi neuleaiheen, niin tässä vielä kuva marraskuun Sny-paketista:
Sisältönä 3 kerää Puroa värisävynä jäätynyt karpalo (kuvaan sain näköjään vain kaksi kerää), ihana enkelimagneetti, tuoksutuikkuja sekä levy Kalevin valkosuklaata mustikoilla höystettynä (meni jo parempiin suihin ennen kuvaan ehtimistä...) Purokerät päätyvät ehkä pipoiksi tai lapasiksi, ehkä täytyy testata tämän huopumista, josko lopputulos olisi miellyttävämpi kuin Huopasesta huovuttamissani lapasissa - Huopasta käytän itse lähinnä sisustusjuttujen (korien) huovuttamiseen, lapasista tulee mielestäni kauheat (tai sitten vika on tekijässä...).
Kiitos taas ihana Sny:ni! Ja onneksi on vielä joulukuun paketti mitä odottaa...
